Translate

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Lissabon


Meitä oli siis 4 henkeä ja olemattomilla vaatteilla varustettuna suurkaupungissa. Harvoin olen viihtynyt ostoskeskuksissa, mutta nyt oli helpointa mennä hankkimaan koko arsenaali saman katon alta. Oli siellä myyjillä ihmettelemistä kun laahustimme pyjamissa hankkimaan alusvaatteista päällysvaatteisiin koko setin.
Ostoslistalle kuuluivat vaatteiden ohella kengät, puhelin, kassi, hygieniatuotteet ja mitä ikinä tarvitsetkin, kun omistat vain lahjoitetun pyjaman ja kasan märkiä purjehdusvaatteita.

Ruokailun yhteydessä meidän oli varattava reilu tila kasseille pöydän vierestä, sillä niitä oli melkoinen kasa, naapuripöydissä meidät varmaan luokiteltiin himoshoppaajien listalle...

Pääsimme illalla myöhään hotellille ja päivä tuntui kestäneen ikuisuuden - pelastusyksiköstä aamukuudelta lähdön jälkeen.
Ajatukset pyörivät ympyrää eikä uni tahtonut tulla. Aallot näkyivät vieläkin silmissä ja huominen ihmetytti.Miten voimme saada veneen takaisin vai jäikö hyvästit viimeisiksi?
Kylpyhuoneessa roikkuivat makealla vedellä huuhdotut veneilyvaatteet kuivumassa. Uusia outoja vaatteita ja tavaroita oli siellä täällä.Kännykkä ymmärsi vain Lontoota,Espanjaa tahi paikallista. Kylläpäs se elämä voi muuttua hetkessä.

Hannes ja Katriina lähtivät Suomeen heti keskiviikkona ja me jäimme selvittämään veneen kohtaloa.
Lukuisia soittoja viranomaisille, vakuutusyhtiöön ja Suurlähetystöön. Prepaid kortin 30 e lataus loppui alta aikayksikön ja oli  lähdettävä lataamaan lisää puheaikaa.

Vakuutusyhtiöstä saadun luvan jälkeen aloimme etsiä hinaajia. Suurlähetystössä työskentelevä Päivi oli tässä vaiheessa apuna ja saimme lopulta saaliiksi saman hinaajan. Tinitan kapteeni ilmoitti jokaisen alkavan vuorokauden hinnaksi 6500 e. Veneelle meneminen kestää 24 tuntia ja paluu saman verran ja etsintöihin (vaikkakin Epirb lähetti signaalia) olisi varattava 24 tuntia. Veneen löytyminen olisi joka tapauksessa epävarmaa ja sinne hyppääminen kovassa aallokossa erittäin vaarallista. Joten kustannukset hipoisivat 20 000 e luokkaa ja varmuutta löytymiseen ei voitu taata ollenkaan.
Se olisi venäläistä rulettia sijoittaa niinkin suuri summa rahaa ja lopputulos voisi olla vain hinaajan lompakon paksuus.

Vakuutusyhtiö ei halunnut lähteä rahoittamaan koko summaa eikä meillä ollut tässä elämäntilanteessa haluja lähteä riskisijoitukseen. Pelastusyksikössa oli sanottu että veneitä ei  yleensä löydetä. Moni onkin ihmetellyt, miksi merivartiosto ei vain hae venettä ja tuo sitä rantaan? Siksi, koska heidän tehtävänä on pelastaa ihmishenkiä eikä omaisuutta. Niin yksinkertaista ja loogista.

Mietimme pää pyörällä, kuka muu voisi löytää ja hakea veneemme? Ammattikalastajat? Muut huviveneilijät?
Saimme Espanja Suurlähetystön ensimmäiseksi ilmoittamaan ammattikalastajien liitolle veneestä ja Portugalikin lähti mukaan ilmoitteluun. Laitoimme kaikille Azoreilta Euroopan suuntaan tuleville veneilijöille viestiä ja pyysimme levittämään sanaa ilman miehistöä seilaavasta veneestä. Hinauspalkkiokin luvattiin.
Pian oli Azoreilla vierasvenesatamissa ilmoituksia ja sana levisi veneilijöiden välityksellä.
Jahti oli alkanut.

Hinauspalkkiolla oli huonotkin puolet - pian saimme oudon puhelun kalastajalta, joka alkoi kiristää 40 000 e summaa veneen maihin tuomisesta. Eihän tuollaiseen pyyntöön ollut mitään järkeä suostua ja ilmoitimme asiasta poliisille. Mutta kyseessähän ei ollut mikään rikos eikä poliisi pystynyt tekemään asialle mitään.
Jäikin sitten ikuiseksi arvoitukseksi oliko kaveri koskaan nähnytkään Serenaa?

On mainittava tässä vaiheessa, että kaikki viranomaiset (merivartiosto, poliisi ja meripoliisi ) olivat todella auttavaisia. Ja Flamengo hotellin vastaanottovirkailija Bruno lupautui kuskaaman meitä vapaapäivänään autolla, jos tarvetta olisi. Uskomatonta ystävällisyyttä. Uskon, että heidän kasvojen jäljet eivät häviä muistoista koskaan.

Saimme asiat päätökseen perjantaina samalla, kun Suomessa juhlittiin Juhannusta. Lensimme Suomeen Juhannuspäivänä ja Hannes oli kavereineen meitä vastassa kentällä.
Oltiin sitten Suomessa, olo oli kuin evakkoon joutuneilla - pikku nyssäkät kainalossa ja koti kaikkine tavaroineen jäi sinne merelle.
Kaipasin lokikirjoja, mihin oli kirjoitettu 2 vuoden tapahtumat, blogissahan on vain osa siitä. Osaa valokuvista, joista ei ole Suomessa varmuuskopioita.Lahjakoruja. Hentti kaipasi kitaraa, äänentoistolaitteita, Elvispukuaan...

Maallinen on aina maallista, mutta tunnearvoa sisältävien tavaroiden menetys harmittaa.Ja tietty työvälineiden menetys hankaloittaa elämää jatkossa monella tavalla.
Vaan eipäs vaivuta synkkyyteen - olemme elossa ja meillä on katto pään päällä täällä Hyvinkäällä. Joten eiköhän tässä hyvinkäy Hyvinkäällä...





2 kommenttia:

Maina kirjoitti...

Tärkeintä on, että olette olemassa ja kanssamme täällä.

Dave kirjoitti...

Arja & Katriina & Hannes & Hentti.
Ekaa kertaa pariin kuukauteen pääsin lukemaan kokemuksianne. Hyvä, että olette kunnossa!
Laittakaa sopivalla hetkellä yhteystietojanne osoitteeseen etunimi.sukunimi@gmail.com