Joululahja

Joulumme alkoi oikeastaan torstaina.    18.12.    Aika monta päivää ennen jouluaattoa. 

Silloin tuli Hentille soitto DHL:ltä ja kysyttiin josko olisi kotona, kun olisi joku lähetys tulossa kotiovelle.

Hentti oli onneksi kotikatumme toisella puolella ja pääsi vastaanottamaan 25 kg painoista pakettia.

Paketti oli lähetetty Martiniquelta sunnuntaina taikka maanantaina ja oli siis jo torstaina Suomessa.

Niinkuin sitä on odotettu ja loppujen lopuksi kun saimme oikean henkilön kanssa yhteyden, alkoi tapahtua!

Suuri kiitos kuuluu Nicolas Tamicille, joka laittoi paketin postiin, vaikkei siinä vaiheessa ollut saanut meidän rahalähetystä täältä Suomesta tililleen.

Hän kertoi sähköpostissa toimineen Joulupukkina ja siten halusi ilahduttaa meitä kaiken huonon tuurin keskellä.

MERCI BEAUCOUP NICOLAS!

Avasimme paketin ja sieltä löytyi vaikka mitä aarteita.

3 läppäriä, Spot, 4 passia, ajokortti, koruja, Hentin laulunsanoja (joko löytäjä on ollut musiikin harrastaja taikka sitten niitä suomen-ja ruotsinkielisiä sanoja on luultu tärkeiksi asiakirjoiksi...)

Mukana oli myös lokikirjat numero 1 ja 3. Yes.

Löytyipä sieltä rakkaat Canon ja Olympus- kameratkin.

Garminin käsi Gps ja karttaplotteri.

Kaikki veneen ja meidän tärkeät asiapaperit.

Lista on melkoisen pitkä, mutta ihana.

Koneita ei olla vielä uskallettu käynnistää, antaa niiden kuivua rauhassa ja osa koneista on ilman latureita, sillä nehän ovat veneessä. Vaan eiköhän niistä jotain toimintaa saada ulos.

 

Osa tavaroista oli ruosteessa, osa homeessa, mutta yleisesti ottaen tavarat olivat melkoisen hyvässä kunnossa.

Ja kuten sanottu, vaikkei mikään vempain toimisi, on niillä melkoisen suuri tunnearvo.

 

Suurin onnenaihe kuitenkin on lokikirjat – niissä on niin paljon tarinaa ja muistoja. 

Voiko Joulua alkaa enää paremmin viettää? 

 

Hymyssä suin toivotamme kaikille lukijoille Oiken Ihanaa Joulua ja tulevaa Uutta Vuotta

ROV-aluksen ottamia kuvia lisää

Melkoisen paljon hometta sisällä, kaikki tavarat ylösalaisin, pöytä rikki...

ROV-aluksen vierailu veneessä

Saimme tosiaan sähköpostina kasan kuvia ranskalaiselta tutkimusalukselta.
Myöhemmin tuli uusi sähköposti, jossa he pahoittelivat, ettei heillä ole nostoliinoja nostaakseen Serenaa ylös tutkimusalukseen. Samaisessa viestissä kysyttiin, olisiko veneessä jotain, mitä kaipaamme... Harmillisinta oli, että pääsimme lukemaan tuon viestin liian myöhään, kun he olivat jo jatkaneet matkaa.
Olisihan siellä vaikka ja vallan mitä mukavaa muistoa. Mutta toinen juttu olisi ollut, mihin he olivat matkalla ja miten ne tavarat saataisiin Suomeen.

Kokemuksesta jo tiedämme, että Ranskan Sotalaivaston lokakuussa pelastamat tavarat ovat edelleen ongelmana Martiniquella ja niiden lähettämisestä on tullut ERITTÄIN suuri ongelma. Kaikki läpivalaisut, rahat ja viranomaisten säännöt laittavat melkoisia jarruja tavaroiden takaisin saamiseksi.
Kassin lähetys tulee maksamaan noin 500 eikä meillä ole varmuutta, onko siellä mitään säilyttämisen arvoista vai saammeko sillä rahalla vain rikkonaisia tavaroita.
 Jäävätpähän kummallisesti löydetyt ja lähetetyt tavarat ainakin erikoisiksi muistoiksi.

Ei voi olla totta - mutta on se

Serena oli taas bongattu. Tällä kertaa 8.12 ja ranskalainen tutkimusalus ROV
Kyllä sydän taas pomppi jonkun aikaa, ennenkuin ymmärsimme heidän lähettämäänsä sähköpostin sisältöä.

Ajatukset aina veneen löytymisen jälkeen ovat kummallisia - mielessään kun on hylännyt jo koko veneen ja miettinyt sen makaavan jo ehkä merenpohjassa. Ja sitten tuleekin joku yllätttävä viesti.
Miten siihen suhtautua? Iloita vaiko suruita? Se, että joku on käynyt kodissamme tai vain nähnyt kotimme tuntuu kummalliselta.
Niin paljon kuin siellä on muistoja ja tavaroita. Tavaroita, joita huomaa puuttuvan usein arkipäivistään. Siellä ne kelluvat sekamelskassa ja homeen seassa.

ROV:n miehistö oli päässyt veneeseen ja laitan näin aluksi muutamia heidän ottamista kuvistaan.

SERENA EILEN 8.12.2013 

Ei voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä niin monta alusta on saanut Serenan näköpiiriinsä. Ja vieläpä kuvatuksi meidän kelluvaa ihmepaattia. Tässä olisi jo elokuva-ainesta sen matkasta...

Sitkeää sisua Serenalla

Saimme taas 4.12 soiton Turun Meripelastuskeskuksesta. Harmillista, kun Serena aiheuttaa niin paljon vaivannäköä ja turhia hälytyksiä niin kauppa-aluksissa kuin meripelastuksissa. Mutta minkäs teet.

Olimme yhteydessä hollantilaiseen Meripelastuskeskukseen ja sieltä saimme numeron varustajalle, josta ystävällinen mies tekikin Hentille selontekoa puhelimessa.

He olivat kuvanneet Serenaa ja eivät tietenkään pystyneet vierailemaan paatissa. Tehtävää voisi verrata korkean kerrostalon katolta tehtävää hyppyä katutasolla ajavan auton katolle. 

Toivotaan, että saamme taas nähtäväksi uusia kuvia.

Mutta kapteenin antamien koordinaattien mukaan

13 43,0 N 044 15,5 W voi vain päätellä, että Serena on liikkunut etelään ja suuntana voisi olla Trinidad.

Jos se sinne rantautuu, ei siitä taida olla paljon jäljellä, sillä Trinidad pitää veneilijöiden keskuudessa kärkipaikkaa rikollisuuden saarista.

Vaan ihailemme Serena sitkeää pohjoismaalaista sisua - siellä se kelluu, eikä taida tietää edes mihin...

Paraisten Venekerho 50 - vuotta

Istun Vaioni ääressä olohuoneessa, lumenvalkoinen näkymä sekä makuunhuoneen ikkunasta että olohuoneen ikkunasta saa minut hyvälle mielelle. Lunta - tuota kauan kaipaamaani lunta on nyt satanut sen verran, että kaikkialla on niin valoisaa.

Orava hyppii kerrostalon edessä olevissä männyissä iloisena, muutamat linnut lennähtelevät puusta toiseen. Täytyy myöntää, että kaipaan vähän omakotitalon aikoja – sai luoda lunta ja ruokkia lintuja...

Mutta toisaalta on niin helppo laittaa ovi kiinni lähtiessään ja olla huoletta viikonlopun poissa, asunto on yhtä lämpöinen takaisin tullessa ja kaikki toimii.

Ajelemme Hyvinkää -Parainen väliä aina kun on tarvis tai hyvä syy.

Viime viikonloppuna oli se viime mainittu, sillä Paraisten Venekerho täytti komeat 50 vuotta.

Kerron pienen tarinan, kuinka ”meidät kalasteltiin” aikoinaan Venekerhon jäseniksi.

Meillä oli siihen aikaan Kenguru – niminen pitkäkölinen Dragon Snapper- merkkinen vene. Hidas ja kömpelö. Purjehdimme Ahvenanmaan ympäri ja olimme jossain vaiheessa vastatuulessa kapeassa rännissä. Eihän sillä veneellä luovittu, joten pikkuruinen moottori vei meitä eteenpäin. Takaa tuli hurjaa vauhtia purjevene luovien kovaa vauhtia. Muistutin Kengurun kapteenia väistämisvelvollisuudestamme, johon hän tietävästi tokaisi, että kyllä me ennätetään alta pois. Toisin kävi. Purjevene joutui muuttamaan takiamme kurssia ja meitä hävetti... Saavuttuamme vierasvenesatamaan, ainut vapaana oleva paikka sattui olemaan kyseisen purjeveneen vieressä.

Olimme velkaa ainakin konjakit, ellei enemmänkin.

Illan aikana selvisi, että olimme törttöilleet itse Paraisten Venekerhon kommodorin edessä, mutta onneksi konjakkia oli paljon eikä Herrasväki Ruotsalaiset olleet tosikkoja. Päädyimme kompromissi ratkaisuun - ei muistella pahalla ja jotta liitytään Venekerhoon.

Ja tässä sitä nyt sitten istuttiin Marjaanan ja Sepon pöytäseurana Venekerhon 50 -vuotis juhlassa Paraisten VPK talolla. Näin se elämä järjestää.

Pöydät oli katettu kauniisti ja meriaiheisesti. Hyvä ruoka tarjoiltiin pöytiin ja meidän tehtäväksi jäi vain nauttia juhlista. Siinä istuessamme, mietimme, olemmeko ainoat venekerholaiset, jotka eivät asu Paraisilla eivätkä käytännössä omista venettä? Aika absurdi juttu...

Vaikka pukukoodina olikin tumma puku, oli Hentin Karibialta ostetulta paidalla niin erikoinen tarina, että se sai hoitaa valkoisen paidan virkaa.

Illan mittaan jaettiin kaikille ansioituneille mitaleja ja meidän hämmästykseksi meidätkin pyydettiin lavalle. Eihän meidän saavutukset ole mitään verrattuna kerhon toimeliaisiin jäseniin ja heidän lukuisiin pyytettömiin työmääriinsä nähden. Mutta suurella kunnioituksella otimme tunnustuksen vastaan – Vuoden Purjehtijat pokaalin.

Illan musiikista vastasi LBB eli Low Budget Band. Kyllä iltapuvut saivat kyytiä ja hiki virtasi, kun pojat soittivat musiikkia. Tarjolla oli musiikkia jokaiseen makuun ja vuorokausi oli jo vaihtunut sunnuntain puoleen, kun pääsimme painamaan päämme ”Bed&Breakfast Raitojen” kotiin.

Isot onnittelut Paraisten Venekerholle vielä kerran ja kiitos tunnustuksesta!

Rauhaisaa Itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille

Blogisivustolla on jo yli 190 000 kävijää - Kiitos siitä teille lukijat!
Serena oli taas bongattu merellä, kerron siitä ja Paraisten Venekerhon juhlasta pian.

Aloitusblogista on kulunut 3 vuotta

Voi jukra, kylläpä siitä on aikaa ja matkalla on tapahtunut niin paljon.
Muistan kun asiakkaat ja tuttavat ehdottelivat minulle aikoinaan, että kirjoittaisin matkastamme blogia.
Minä, joka olin kouluvuosina melkeinpä maksanut vierustoverille, että olisi kirjoittanut aineen puolestani. Minä, joka en ollut koskaan kiinnostunut valokuvauksesta ja minä, joka inhosin tietokoneen käyttöä. Minä, joka vannoin käsityön enkä tekniikan nimeen.

Mutta se uusi minä aloitti blogin ja taival oli alkuun tuskainen. Muistan ne monet ärräpäät, kun yritin satamissa siirtää tekstiä tai kuvia ja sain ne katoamaan kummasti jonnekkin. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen vei aikaa, mutta matka antoi onneksi kokoajan uusia ideoita. Lenovo tuli tutuksi ja netin löytäminen mitä ihmeellisimmistä paikoista muuttui arkipäiväksi. Meille kasvoi hyvä vainu, mistä ja miten löytää nettiyhteys.
Silmieni edessä oleva kaunis näkymä tallentui lukuisten harjoitusten kautta kameran muistikortille oikeanlaisena ja sieltä blogiin. Sadasta kuvasta oli yleensä vain muutama julkaisukelpoinen.

Lukijoiden ja sivustoilla käyntien määrä yllätti iloisesti ja kommentteja oli mukava saada. Ikäänkuin ystävät ja sukulaiset olisivat olleet välillä matkalla mukana.

Kirjoittaminen on jotenkin helppoa sellaisessa ympäristössä, missä on niin paljon anonyymejä. Ja tietenkin matkalla luonto, ihmiset ja elämäntyyli olivat niin erilaisia kuin meillä täällä kotimaassa, että niistä sai helposti uusia tarinoita.

Vaihtelimme toisten veneilijöiden kanssa ideoita ja opimme toinen toisiltamme uusia kikkoja.
Osa saattoi olla jo kolmatta kertaa matkalla ja siten melko konkareita blogisivustojen ylläpidossa.
Jokunen veneilijä rahoitti koko matkan blogisivustoilla, kun sponsoreina oli kansainvälisiä vaatemerkkifirmoja. Mutta useimmiten veneilijät tekivät sitä omaksi ja kotimaassa olevien iloksi.
Tuskin kukaan uskalsi koskaan laskea, kuinka paljon internettiyhteyden saaminen maksoi vuosien aikana, mutta väliäkös hällä.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että kirjoitin blogia. Miten mukava onkaan lukea nyt  matkasta ja nähdä kuvia.

Kuten olen luvannut, kirjoitan blogissa vielä kassin kohtalosta ja veneen vakuutusasian selonteon, kunhan ne tulevat ajankohtaisiksi. Ja jos joku päivä tekisimme kiitoskäynnin Turun Meripelastuskeskukseen, olisi kiva kirjoittaa juttu sieltä, mikäli saisimme siihen luvan. Saas nährä.

Mitä sitten sen jälkeen? Uusi blogi talonrakentamisesta tai pikemminkin uudisraivaajista????? 




 By the way:Tänään soitin ja yritin selvittää paljonko kassin tuominen Suomeen maksaa. Saanen vastauksen huomenna. Mutta kuulema, kun kassi sisältää mm.tietokoneen akkuja, on niiden tuominen lentokoneessa arveluttavaa????? Miksiköhän, sillä kaikillahan on nykyisin läppärit mukana?

By the way kakkonen: Serkkupoikani vieraili aikoinaan nuorikkonsa kanssa Karibialla ja otti ONNEKSI varmuuskopion kuvista ja teksteistä mukaansa Suomeen. Samassa laukussa tuli Dominicalta ostamani hieno iltapuku,  Hentin satiinipaita ja Hannekselta lainaamani kirja Suomeen. Saimme siis tosi kummallisen sekoituksen veneessä ollutta omaisuuttamme takaisin. Kiitos Pauli!
Aiomme pukeutua näihin kummajaisiin ensi lauantaina Paraisten Venekerhon 50 -vuotis juhliin.

 

Kassilla on pitkä matka kotiin

Kuten arvasimme Hentin kanssa, Karibialla ei MIKÄÄN tapahdu nopeasti. Mutta siihenhän me olemme jo tottuneet.

Saimme soiton Ranskan Suurlähetystöstä Helsingistä ja he pahoittelivat, etteivät pysty vaikuttamaan asioiden etenemiseen mitenkään. Ystävällistä kun he soittivat ja ilmoittivat kuitenkin väliaikatietoja.
Karibialla on alettu nyt ihmettelemään - vasta puolentoista kuukauden jälkeen - kuka maksaa kassin lähetyksen Suomeen... Mehän haluaisimme tietää suurinpiirtein, tuleeko lähetys maksamaan satasia vaiko tuhansia. Viimemainitussa tapauksessa olisi halvempi ottaa lento ja hakea kassi itse, saisihan siinä taas nähdä aurinkoa ja turkoosin väristä vettä.

Mutta tietenkin Karibian tapaan ei sekään sujuisi helposti - miten voisimme todistaa että Hanneksen passi ja Katriinan passi voisivat tulla meidän matkassa Suomeen? Tai onko joku muu tavara heidän ja olisiko meillä lupa tuoda niitä ?

Vaan odotellaan, eiköhän joku ratkaisu vielä löydy.

Asianajajalla tuntuu olevan niin kiire, ettei meidän pikku vakuutusjuttu ole listalla kiireysjärjestyksellä edes sadan ensimmäisen joukossa.
Ensin Auerin tapaus vei kaiken ajan ja energian, nyt on vuorossa Hilkka Ahde. Harmi juttu, kun sattui  julkkisjuristi tällaisten maajussien asioita hoitamaan....

Vaan odotellaan, eiköhän joku ratkaisu vielä löydy...

Viimeaikojen kuvasatoa

Kylpyhuoneen uusi hylly

Juhlatunnelmaa rekkahallissa Hyvinkäällä

Hentti risteilyisäntänä, tosin kuivalla maalla - Katisten kartanossa

Katisten Kartanon upea takka Talli - rakennuksessa